Eilinen päviällinen oli niin helppotekoinen, että se ei edes omaa postausta ansaitse.. laitoin valmiiksi marinoituja broilerin reisikoipia pataan, lisäsin tilkan vettä ja annoin hautua puoli päivää. Lisäkkeenä juuresmuusia ja salaattia. Loistava ateria, mutta se ei ole nyt pääasia. Pääasia ovat ne syömättä jääneet palat. Tänään siis valmistin maukasta risottoa tähteeksi jääneestä viimeisestä reisikoivesta. Risotoissa monesti esiintyvä herne-maissi-paprika pakaste ei oikein meidän porukalle maistu, joten tässä versiossa on väriä ja makua tuomassa porkkanaa ja pinaattia. Tämä määrä on aika pieni, joten jos tähteitä jää enemmän, kannattaa tehdä kaksinkertainen annos.

1 kypsennetty reisikoipi
pieni sipuli
2 porkkanaa
2 rkl öljyä
2 dl risottoriisiä
1 dl + 3 dl kanalientä
4 palaa pakastepinaattia
mustapippuria, (yrtti)suolaa
nokare voita

Erottele lihat koipireidestä ja pilko veitsellä paloiksi. Silppua sipuli ja kúori sekä leikkaa porkkana pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuulota kasviksi hetki pannulla. Lisää riisi ja sekoittele (n. 1min) kunnes riisi muuttuu kuultavaksi. Lisää 1 dl kanalientä sekä pinaatti. Sekoittele kunnes pinaatit sulavat ja anna seoksen kiehua, kunnes n. puolet nesteestä on haihtunut. Laita pataan. Lisää joukkoon loput kanaliemestä sekä paloiteltu broileri. Lisää mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. Anna hautua tasolla high 2 tuntia tai low 4 tuntia. Jos olet paikalla, voit sekoittaa risottoa kypsennyksen puolivälissä. Lisää voi ja sekoita kunnes se sulaa.