Linssit ovat mahtavia. Niissä on runsasti proteiinia, kuitua ja rautaa sekä kaiken lisäksi ne ovat rasvattomia. Ja halpojakin vielä ovat! Tässä ihanan mausteinen linssikeitto neljälle! (joka muuten maistui meidän Pikkuiselle niin hyvin, että piti santsata kaksi kertaa) Alkuperäinen ohje on napattu kirjasta Annetaan muhia.

Linssi-kookoskeitto

2 dl punaisia linssejä
1 sipuli
(öljyä paistamiseen)
5 dl kanalientä
2 dl kookosmaitoa
1 tl currya
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,25 tl valkosipulijauhetta

Huuhtele linssit huolellisesti ja laita pataan. Kuori ja silppua sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulisilppua kevyesti pannulla pienessä määrässä öljyä ja laita pataan. Valmista kanaliemi vedestä ja fondista tai liemikuutiosta pakkausken ohjeen mukaan ja laita pataan. Laita pataan myös kaikki loput ainekset ja sekoita. Anna hautua tasolla high 3-4 tuntia tai tasolla low 6-7 tuntia.

Tarjoa keitto hyvän vaalean leivän kanssa.

PS. Viimeksi kun olin tekemässä tätä keittoa, huomasin liian myöhään, että linssejä olikin jäljellä vain puolet tarvittavasta määrästä. Laitoinkin keiton sekaan palan purjoa ja pari porkkanaa kuutioituna. Kypsentämisen jälkeen soseutin ja näin meillä olikin aivan ihana sosekeitto ja päivällinen pelastettu