Joitain päiviä sitten vietin illan tutkien Martha Sewartin virallisia nettisivuja. Amerikkalaisen miljonääri/tv-persoona/kotitalousgurun sivuilla riitti kaikenlaista luettavaa (myös ärsyttäviä mainoksia, joita sai aina olla klikkailemassa pois) ja nappasinkin sielät mukaani yhden mielenkiintoisen reseptin. Jälleen kerran hieman muokkailin ohjetta (amerikkalaisten ohjeiden lihan määrän suhde kasviksiin ja syöjiin on mielestäni älytön, joten niitä joutuu aina vähän viilaamaan..) ja lopputuloksena olikin oikein maittava lihakastike tortillalettuihin käärittäväksi. Riisikin olisi ollut oiva lisäkevaihtoehto. Ohjeen alkuperäinen nimi on Carne guisada. Minun kielitaitoni ei oikein riitä tuon suomentamiseen, jotain siinä lihasta puhutaan..?

Käytin tähän ohjeeseen pakastimesta löytyneen lihakimpaleen, jonka nimeä en oikein osannut määritellä, mutta uskoisin sen olleen lähtöisin jostain naudan takaosasta. Keittiöva´astakin sattui juuri patteri loppumaan, joten painonkin jouduin arvioimaan silmämääräisesti... mutta mitäs pienistä.

600-700 g naudanlihaa
suolaa, pippuria, öljyä paistamiseen
1 kpl sipuli
2 kpl paprikaa (vihreä ja keltainen)
(1 kpl jalapeno)
3-5 kynttä valkosipulia
3/4 tl (tai maun mukaan) chilijauhetta
3/4 tl oreganoa
6 rkl vehnäjauhoja
3 dl lihalientä
400 g tomaattimurskaa
2 kpl laakerinlehtiä
tarjoiluun: täysjyvä tortillalettuja, juustoraastetta, tuoreita yrttejä silputtuna

Poista lihasta enin näkyvä rasva ja kuutioi liha 2cm kuutioiksi. Ruskista lihat paistinpannulla öljyssä kahdessa erässä. Mausta suolalla ja pippurilla ja laita pataan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Posita siemenet ja kannat paprikoista (ja jalapenosta) ja kuutioi reiluiksi paloiksi. Kypsennä kasviksia pannulla öljyssä kunnes alkavat hieman pehmetä, n. 5min. Lisää mausteet ja jauhot (lisää tilkaa öljyä jos pannu vaikuttaa liian kuivalta), kypsennä 1 min sekoittaen. Lisää kuuma lihaliemi ja sekoita huolellisesti. Laita seos pataan. Lisää pataan myös tomaattimurska ja laakerinlehdet, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria ja sekoita. Anna hautua high 6-8 tuntia. Sekoita pari kertaa haudutukesn aikana, jos pystyt.

Kuumenna tortillaletut pakkauksen ohjeen mukaan. Laita letun päälle sopivasti kasketta, juustoa ja yrttejä. Rullaa ja nauti, on hyvää :) itse tarjosin lisäksi vielä jäävuorisalaattia, kurkkua ja vesimelonia.