Suunnittelin tekeväni tänään keitettyjä lihapyöryköitä erään 70-luvun keittokirjan ohjeen mukaan. Aina aikaisemmin olen paistanut pullat pannulla tai uunissa ja keittämällä kypsentäminen kuulosti mielestäni kivalta, kokeilen siis sitä. Jossakin vaiheessa laiskuus kuitenkin otti vallan ja aloin miettiä, voisiko ne lihapullat sittenkin kypsentää hauduttamalla..! Voihan ne ja hyvää tuli. Paistetut lihapullat ovat aina päältä kovempia ja sisältä pehmeitä. Hauduttamalla (tai keittämällä) kypsennetyt pyörykät ovat tasaisen pehmeitä. Itse pidän pehmeistä enemmän, parempi suutuntuma. Myös lapset pitivät näistä pullista, vaikka Tyttönen siirtelikin paprikat lautasen reunalle nenäänsä nyrpistellen.

400 g naudan jauhelihaa
4 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 muna
2 tl sinappia
2 tl jauhelihamaustetta
(1 tl (yrtti)suolaa, jos käytät suolatonta jauhelihamaustetta)
(persiljaa tuoreena tai kuivattuna)

5 dl kuumaa vettä
1-1,5 rkl lihafondia

4 dl haudutuslientä siivilöitynä
3 rkl vehnäjauhoja
vettä jauhojen turvottamiseen
100 g levittyvää sulatejuustoa (esim. Olympia)
1/2 paprika
mustapippuria
 (persiljaa tuoreena tai kuivattuna)

Sekoita korppujauhot ja vesi kulhossa, anna turvota hetki. Lisää Jauheliha, muna ja mausteet ja sekoita huolellisesti. Muotoile taikinasta 16-18 lihapullaa ja asettele ne padan pohjalle. Sekoita kuumaan veteen lihafondi ja kaada varovasti pataan. Lisää tarvittaessa vettä, jos lihapullat eivät peity. Hauduta high 5-7 tuntia. Nostele pullat pois padasta ja pidä lämpimänä. Siivilöi haudutusliemi ja laita siitä 4 dl pataan kastiketta varten. Lisää pienessä kupissa vehnäjauhojen sekaan sen verran kylmää vettä, että saat sekoitettua sen tasaiseksi tahnaksi. Anna suurusteen turvota hetki. Vatkaa suuruste liemen joukkoon, lisää sulatejuusto nokareina ja vatkaa, kunnes juusto on sulanut. Silppua paprika pieniksi kuutioiksi ja lisää pataan. Lisää myös pippuria ja halutessasi persiljaa. Nostele lihapullat takaisin pataan ja kääntele niitä varovasti, että ovat ympäriinsä kastikkeen peitossa. Hauduta vielä 30 min. Tarjoa keitinperunoiden tai perunamuusin kera.